Emman lukupäivyri

29.11. Oli mielenkiintoista aloittaa lukemaan romaania, jonka on jo pitkään halunut lukea. Alussa kuitenkin ajattelin, että teksti on vaikealukuista. Kai minun on sekin myönnettävä, että kun aloitin lukemaan sitä eilen matkallamme Vuokatista kotiin, niin nukahdin kymmenen sivun jälkeen... Se ei kuitenkaan johtunut kirjasta, vaan siitä, että olin erittäin väsynyt ja nukahdan mahdottoman helposti automatkoilla. Muualla en sitten oikeastaan nukukaan, koska ei aika riitä. Kun lopulta heräsin, niin oli sitten niin pimeä, etten voinut enää lukea. Silti sain hyvän käsityksen kirjasta, ja sen kieli ja henkilöt jotenkin tempasivat mukaansa. Kerron heistä sitten, kun olen lukenut vähän enemmän.


6.12. Lukeminen on sujunut kohtalaisesti. Joidenkin murteiden ymmärtäminen on ollut välillä haastavaa, mutta eteenpäin mennään. Kun henkilöt pääsivät sotaan asti, niin kirja alkoi mielestäni edetä nopeampaan tahtiin. Hieman minua itketti, kun Kaarna kuoli... Niin minun pitikin kirjoittaa näistä henkilöistä.
     Kaarna on tai oli, miten sen haluaa sanoa, kun on juuri lukenut kohdan missä hän kuoli, komppanianpäällikkö ja jääkärikapteeni. Hän on eläväinen ja hyväntuulinen, ja hän ymmärtää sotilaiden huumoria, sekä välillä vitsailee heille takaisin. Hieman hän on ehkä hieman uhkarohkea, mutta silti suora ja rehellinen.
      Alikersantti Hietanen on hauska mies. Hän puhuu vieläpä niin tarttuvaa murretta, että ei mitään rajaa. Hän jaksaa hyväntahtoisesti härnästä muita, ja jokseenkin hän tuntuu olevan sellainen maalaisjärjellä varustettu. Hän pysyy kannassaan, vaikka mitä kävisi. Katsoin Tuntemattoman sotilaan myös elokuvana, kun se tuli telkkarista. Tämä oli yksi suosikkikohdistani kirjassa. Kohtauksessa näkyy hyvin, millainen Hietanen on. Löysin YouTubesta saman kohtauksen: https://www.youtube.com/watch?v=wq4V_vSbj0E
Toinen ehdottomasti suosikkikohtaukseni on, kun Hietanen kertoo, miten tähdet ovat hänen mielestään turhia. Sitten hän sanoo, että jos hän olisi Jumala niin ei hän olisi semmosia tehnyt ollenkaan. Siihen sitten Lahtinen vastaa, että ihminen on ollut alkujansa kala. Siitä alkaakin sitten kiivas väittely maailman synnystä ja mielestäni on todella hauskaa, kun Hietanen nauraa olevansa ahven. Yritin löytää sitäkin kohtausta YouTubesta, mutta en valitettavasti löytänyt.
      Reservivänrikki Koskela on myös mielenkiintoinen henkilö. Siinä vasta todellinen kuva suomalaisista. Hiljainen ja puhuessaan hieman vaivaantunut. Ei näytä tunteitaan edes kovan paikan tullen. Silti hän pitää kurin ja hänestä huokuu arvokkuus, vaikka hän onkin toverillinen ja hyvä ystävä joukkueensa kanssa.
     Siinä taisikin olla kiinnostavimmat henkilöt.


7.12. Pikkuhiljaa sitä on oppinut ymmärtämään monenlaista murretta, sekä sodan kamaluuksia. Linna kuvaa erittäin hyvin ja tarkasti tapahtumia, mutta ei liian pitkästi. Hän kyllä varmasti tietääkin sodasta, sillä onhan hän itse ollut siinä mukana. Kirjassa on myös ilmestynyt uusi mielenkiintoinen henkilö, nimittäin alikersantti Rokka. Hän on puhelias ja hyvä ampumaan. Hän on leikkimielinen, ja hauskan koppava ylempiarvoisia kohtaan. Hän ei ole oikeastaan koskaan vakava, paitsi silloin, jos joku moittii hänen käytöstään. Sitä kuvaa aika hyvin video, jonka katsoimme myös äidinkielen tunnilla: https://www.youtube.com/watch?v=3rYjCXLmk9E 


8.12. Kohta kirja lopussa ja kaikki hienot ihmiset ovat joko kuolleet tai loukkaantuneet. Koskela kuoli sankarillisesti ja Hietasen tapaus itketti, mutta Rokka vain puhui, kun hänet kannettiin pois. Kirja on selkeästi realismia, sitä ei käy kieltäminen. Ei voisi olla todellisempaa kerrontaa sodasta, ja voin sanoa, että kyllä Väinö Linna oli alansa mestari. En yhtään ihmettele sitä, että kirja menestyi niin hyvin. Se on monella tapaa valloittava ja se luo isänmaallisuuden tunnetta. Katsotaan, miten lopussa käy. Viimeiset sivut menossa.


10.12. Nyt se sitten loppui... Pitkä kirja, ja vanhahko teksti. Silti yksi parhaista kirjoista, mitä olen lukenut. On kurjaa, etteivät kaikki pidä kirjasta, joka kuvaa hyvin suomalaisia, kertoo taitavasti jatkosodan tapahtumista ja on niin isänmaallinen, etten ole toista nähnyt. Olen siis iloinen siitä, että Tuntemattomasta sotilaasta on tehty myös elokuvia ja nätelmiä, sillä kaikkia vain ei kiinnosta lukeminen. Niiden kautta kaikki voivat tutustua tähän taitavasti kerrottuun tarinaan. On myös hienoa, että elokuvaa esitetään edelleen itsenäisyyspäivänä, sillä siten se tulee katsottua ja siten siitä on kehittynyt monille perinne. Uudet sukupolvet saavat tämän perinteen kautta tutustua Suomen historiaan, ja tarina jatkaa kuolematonta kuuluisuuttaan. Itse muistan, miten pienenä, ehkä 3-5 vanhana näin ensimmäisen kerran osan siitä elokuvasta. Näin sen ihan lopun, ja muistan se edelleen. Oli melko nostalgista nähdä se kohtaus uudelleen. En tiedä miksi, mutta aina kun joku puhuu jotakin murretta, niin se tarttuu samantien minuunkin. Se olikin huvittavaa, että aina huomasin itsestäni, että olin lukenut kirjaa, koska puhuin varmaan seitsemän murteen sekoitusta aina sen jälkeen. Kiitokset Väinö Linnalle! Ja vaikka kirjassa moni kuolee, niin silti suomalaisten mielissä Tuntematon sotilas jää elämään.